Panokumppanien etsinnän yleisimmät ongelmat:
1. Et halua naida tuntemattoman kanssa
2. Et uskalla tai kehtaa kysyä keneltäkään tutulta

Bang With Friends-palvelun idea on kieltämättä on yksinkertainen ja nerokas. Helppoudessaan se tekee sen mitä olemme ajatuksissamme kaivanneet jo pitkään. Se yhdistää sinut ja potentiaalisen panokumppanin tuttavapiirissäsi.

Sivustoon rekisteröinnin jälkeen klikataan kaikkien niiden Facebook-kavereiden naamoja, joiden kanssa halutaan panna. Sitten vain odotellaan, että vastapuoli tekee saman.

Kaikki tapahtuu täysin anonyymisti kunnes haluatte molemmat panna toisianne. Silloin saatte sähköpostiinne viestin, että nyt on luvassa sutinaa.

Mahdollisuutta noloihin pakkeihin ja epämukaviin tilanteisiin ei ole – teoriassa. Bang With Friendsin tekijät eivät ole tiedossa. Opportunistisiin nettipalveluiden kehittäjien etiikkaan on vaikea luottaa, jos on perehtynyt esimerkiksi Facebookin ja Googlen perustajien ylimielisyyteen.

Bang With Friends on muutamassa päivässä saavuttanut valtavan suosion. Kasvukivut tuntuvat. Kun testasin itse palvelua, niin sähköposti-ilmoitus panokaverista ei toiminut. Kerran klikattua haluttua panokaveria ei myöskään ole mahdollista enää poistaa panolistalta.

Samasta sukupuolesta seuraa hakeville Bang With Friends ei tällä hetkellä ole hyödyllinen, mutta asian pitäisi korjautua pian. Myös Iphone-sovellus on tekeillä.

Nyt vain odotellaan, että seksikulttuurimme kehittyisi avoimempaan suuntaan. Työkalut siihen ovat ainakin saatavilla.

Kävin katsomassa Helsingin Valtimonteatterissa monologin nimeltä Outo Homo. Se kertoo heteromiehestä, joka seurustelee miehen kanssa. Ainoa esiintyjä on Juuso Kekkonen ja koko näytelmä perustuu hänen elämäänsä. Jälkeenpäin minulla on hämmästynyt olo. En millään olisi uskonut, että jaksan seurata yksinpuhuvaa miestä yli kaksi tuntia. Mutta hän ei puhunut yksin, vaan hän keskusteli yleisön kanssa – vaikka kukaan muu kuin Kekkonen ei sanonut sanaakaan.

Kekkonen on alasti puolivälissä näytelmää, eikä se edes häiritse. Kaikki huomio kiinnittyy siihen mitä hän sanoo, eikä siihen, että hän on ylipainoinen ja hänellä on keskivertoa suurempi penis. Suomalaisen peniksen keskipituus on muuten 13,5 senttiä. Jossakin vaiheessa seurustelusuhdettaan Kekkosen tyttöystävä tajusi olevansa mies ja tämä on Kekkosen tapa käsitellä sitä. Sukupuoli on kuin pinkkiä muovailuvahaa, joka muuttuu ja muokkautuu läpi elämän. Joku saattaa elää cismiehenä 70 vuotta, mutta joku kokee sukupuolista vaihtelua päivittäin. Yksi isoin muutos on, kun tajuaa ettei oma keho ole se oikea. Sitä kutsutaan kehodysforiaksi.

Rehellisyys on käsinkosketeltavaa. Kekkonen näyttää ja puhuu kaikesta. Yksityiskohtaiset tapahtumat hänen reilun kolmikymmenvuotisen elämänsä ajalta tuntuvat realistisilta. Fetissijuhlistakin kerrottu kuvitteellinen tapahtumaketju tuntui oikealta heti ensimmäisen lauseen jälkeen. Kekkonen ei pysähdy, vaan hän puhuu puhumistaan aavistuksen liian nopealla tahdilla. Kahden tunnin sisällä Kekkonen käsittelee ihan kaikki outouden muodot valkoiselle heterosukupuolelle. Mitä on trans, homous, BDSM, kasvissyönti, vapaaehtoinen lapsettomuus ja polyamoria.

Tiukkaa ja täyteen ahdettua settiä, mutta esitys on silti hengittää avoimuutensa takia. Tämän voisi esittää koulukiertueena, mikäli aihealuetta ja pituutta rajaa. Kekkonen puhuu tavallisistakin asioista, rakkaudesta ja epätoivoisesta ihastumisesta sekä seurustelusta ja huonosta seksistä. Oudossa Homossa on kaikille jotakin hyvää ja kaikille jotakin pelottavaa ja uutta. Mikään ei mene nielemättä kurkusta alas.

Lopulta Kekkosella on jalassaan nahkahousut ja osaan helposti kuvitella hänet lyömässä vyöllään vaaleaa neitsyttä perseelle. Alussa hän näytti lähinnä epävarmalta hipiltä rikkinäisessä hupparissaan. Outo Homo on erilainen rakkaustarina ja mainio henkilökohtaisen kasvun taideteos.

Kohta on taas marraskuu. Minulla on ollut erittäin tapahtumarikas syksy! Kiitos paljon ensinnäkin kaikille lukijoille, tykkääjille ja tukijoille. Aloitin seksikolumnistin hommat Citylle viime kuussa ja sen takia tänne kirjoittelu on huomattavasti vähentynyt. Tulevaisuudessa aion pitää huolen, että julkaisen täällä ainakin yhden artikkelin kuukaudessa. Oma blogi on kuitenkin se kaikista vapain julkaisualusta ja päässäni saattaa välähtää ehkä jotakin ei-seksiin liittyvääkin joskus.

City.fi:ssä blogaan viikon välein seksistä. Kirjoituksia ilmestyy ihan laidasta laitaan, aihe on niin loputtoman laaja. Saatte lukea henkilökohtaisia fantasioitani, pornoon ja parinmuodostukseen liittyviä asioita. Kirjoitan aivan kaikesta, enkä aio ajatella mikä on sopivaa ja mikä ei. Kun aloitin tämän blogin ylläpitämisen, tiesin, että mahdollisuudet työelämässäni saattavat rajoittua merkittävästi. Siispä ei ole enää mitään syytä olla sanomatta ikäviäkin ja kummallisia asioita ääneen.

Olen myös työskennellyt kuntavaalikampanjoinnin parissa hyvin tiiviisti. Kuulun Lilja Tammisen tukiryhmään. Tamminen on Vihreiden ehdokas Helsingissä, numerolla 1023. Järjestin Liljalle upeat vaalijuhlat Cafe Mascotissa ja lupaan järjestää toiset bileet, kun hän pääsee valtuustoon. Minun Helsingissäni on tärkeää erityisesti huomion kiinnittäminen parempaan kaupunkisuunnitteluun. Helsinkiin muuttaa seuraavien vuosien aikana lähes puoli miljoonaa ihmistä, eivätkä he mahdu tänne millään, ellei oikeita päätöksiä tehdä.

Otan vastaan muitakin työtehtäviä ja vierailen mielelläni erilaisissa tapahtumissa. Minulle voi lähettää kutsuja tilaisuuksiin ja arvostelukappaleita tuotteista. Työksi teen esimerkiksi kirjoittamista, juontamista ja ohjaustöitä. Minuun voi ottaa yhteyttä sivun yläreunasta löytyvien nappien kautta ja suora sähköpostiosoitteeni on [email protected] Viestiä voi lähettää myös ihan muuten vain, uusiin ihmisiin on aina miellyttävää tutustua. Suhteellista.org Bloglovinissa.

Minä ja Lilja eduskuntavaalien jälkeisenä aamuna.

Aloitin tänä syksynä teologian opinnot Helsingin yliopistossa. Luin aktiivisesti koko kevään työnteon ohessa kahta pääsykoekirjaa ja osallistuin  Valmennuskeskuksen järjestämälle valmennuskurssille. Koin kurssin erittäin hyödylliseksi siksi, että minulla ei ollut ammattikoulutaustani vuoksi lainkaan kokemusta tieteellisestä vastaustavasta tai esseiden kirjoittamisesta. Pääsin 600 euron kurssille ilmaiseksi hakemalla Valmennuskeskuksen omaa stipendiä, joka voidaan myöntää vähätuloisten lapsille.

Kun yläasteella piti alkaa ajatella tulevaisuutta, lukio ei ollut vaihtoehtoni missään vaiheessa. Olin jo silloin sosiaalisesti taitava ja hyvin aktiivinen käytökseltäni. Tiesin, että lukioon menivät ne, joilla ei ollut vielä tietoa mitä heistä tulee isona, ne joilla on rahaa ja joiden vanhemmat pakottivat. Silloinen opinto-ohjaaja ei kyseenalaistanut sanallakaan ilmoitustani suunnata ammattikouluun. Niitä Kallion taidelukion valinneita hän tosin pieksi päähän kovalla kädellä, eihän taiteilija ole mikään ammatti.

Pääsin syksyllä 2008 opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja muutin pois kotikaupungistani vanhempieni luota koulun asuntolaan. Sosioekonominen tausta vaikutti tähän itsenäiseen elämänreittiin. Suvussani ei ole ainuttakaan lukion käynyttä ja koko käsitykseni ylioppilastutkinnosta muistutti lähinnä paremman väen penskojen tehotonta aikuistumisrituaalia.

Jälkeenpäin ajateltuna tunnen montakin ihmistä, jotka olisivat kipeästi tarvinneet lukion tarjoamaa järjestäytyneen ajatuksen kulun ja tiedon kriittisen käsittelemisen harjoittelua. Toisaalta tunnen niitäkin, jotka olisivat selvästi onnellisempia kokkina tai kampaajana kuin pelkkä valkolakki kädessä. Onneksi ammattitutkinto on nykyään helppo ja nopea suorittaa parissa vuodessa lukiopohjalta.

Valmistumiskeväänä 2011 koulumme opinto-ohjaaja ihmetteli hiukan valintaani hakea yliopistoon. Hän osasi kertoa, että yleensä vain muutama hakee jatko-opiskelemaan. Nuoriso-ohjaajille luonnollisin askel on sosionomi. Meidän luokalla oli niitäkin, joilla tämä kasvatusalan koulutus oli toinen tai kolmas toisen asteen tutkinto. Kolmannelle asteelle hyppääminen on ammattikoululaisten keskuudessa harvinaista, yliopistosta puhumattakaan.

Nyt haluaisin sanoa ysiluokkalaisille, että valitkaa oman jaksamisenne ja taitojenne mukaan. Koen, että amis on käytännöllisempi valinta kuin lukio, sillä sieltä pääsee suoraan työelämään tai sitten jopa kolmannen asteen opiskelupaikkaan. Minulla ei ole taloudellisia ongelmia opiskellessani, enkä tarvitse lainaa. Voin tehdä oman alan töitä, joita Helsingissä riittää enemmän kuin on tekijöitä.

Olisi kuitenkin järkevää, jos ammattikoulun opetussuunnitelmaan lisättäisiin vähän enemmän yleissivistävää opetusta. Viime keväänä asuntoamme värittivät usein ääneen oivallukseni Amerikan ja siirtomaiden historiasta. Sain täysin uutta näkökulmaa ja syy-seurauskäsitystä sille, miksi maailmanpolitiikassa näkyy jatkuvia verijälkiä ja haisee kuolemalta. Historian ja yhteiskunnan pohtiminen vailla apua tuottaa fiksuissakin ihmisissä syöpää.

Blogistisisar Emilia Kukkala kirjoitti myös duunarikakaran luokkaretkestä kampukselle. Hänen tekstissään tunnistan paljon yhtymäkohtia omaan elämääni, enkä keksi vieläkään yhtään syytä ostaa niitä aikuisten kurahaalareita. Teologeilla ne on muuten violetit.

Mielestäni on harmi, että mitään suomenkielistä naistenlehteä ei saa ostettua esimerkiksi iPadille. Trendi, Cosmopolitan tai vaikka MeNaiset nyt ainakin voisivat julkaista oman digilehtiversionsa. Lehtiä on hauska lukea mutta niistä kertyvä turhan paperin pino ei ole muuta kuin tilanhukkaa ja epäekologista. Lehti on yleensä aika kallis, 5-10 euroa ja roskiin se menee kuitenkin jossain vaiheessa.

Ostin juuri Trendin uusimman numeron ja siinä oli mielenkiintoisia artikkeleita luokkaeroista, blogien vääristämästä maailmasta ja suhdesäännöistä. Haluaisin jakaa ne Facebookissa ystävilleni, mikä voisi olla mahdollista jos lehteä saisi ostaa diginä. Esimerkiksi Helsingin Sanomia voi jakaa kätevästi tällä tavalla.

Tutkailtuani asiaa löysin brittien Cosmopolitanin sekä Companyn Appstoresta. Ne on helppo ladata iPhoneen tai iPadiin ja voit lukea kerran ostamaasi lehteä molemmilla laitteilla. Nyt on tarjouksessa jopa edellisen kuukauden lehti, Cosmo maksaa alle kaksi euroa ja Company 80 senttiä. Normaalisti lehdet maksavat muutamia euroja ja viime vuodenkin lehtiä on mahdollista ostaa.

Hömppälehden selaaminen iPadilla syysiltana teekupin ja suklaalevyn kanssa menee hemmotteluhetkestä kaikin puolin. Ajan hengessä naistietoinen Cosmopolitan julkaisee digilehtensä kylkiäisenä vielä eroottisia novelleja, joita ei paperiversiosta löydy. Teininä olisin erityisesti halunnut lukea ulkomaiden sisältörikkaampia muotilehtiä, mutta R-kioskilta ostettuina niiden oikeaan hintaan on lisätty useita euroja ja jotkut lehdet maksavat reilusti yli kymmenen euroa.

Vain verkossa julkaistava ja ei niin ulkonäkökeskeinen naistenlehti Sylvi on laadukas ja ajankohtainen. Verkkojulkaisu tarjoilee seksologia, viinaa ja mielin määrin kulttuuria teatterista sanomalehtirunoihin.

Vuosi sitten päätin luopua alkoholinkäytöstä. Se oli jo liian usein tutuksi käynyt krapulainen perjantai. Päässäni asuva vihreä dinosaurus pidätteli oksennusta ja olin myöhässä varatusta tatuointiajasta. Olin ryypännyt neljällä raajalla jo pitkään ja muistikuvat kesästä olivat pimeää mössöä. Minulle on kerrottu, että viihdyimme paljon puistossa.

Minä ja kämppikseni Mikko Helsten dokaamassa eduskunnan portailla

Myöhästely, poissaolevuus ja muistinmenetys. Välinpitämättömyys ja masennus. Nuo sanat kuvaavat alkoholista aiheutuvia haittoja pitkällä aikavälillä. Jokainen tuntee jonkun, joka juo tosi paljon ja hoitaa silti asiansa hyvin. Jotkut pystyvät tähän, suurin osa kuitenkaan ei. Silloin ihminen on riippuvainen tai peittää ongelmansa tehokkaasti. Pulloon ei tartuta enää siksi, että se toisi hyvän olon. Siihen tartutaan siksi, että päästään pois täältä. Sillä turrutetaan ympäristö pehmeäksi, jolloin sitä on helpompi kestää.

Alkoholittomuus on Suomessa vaikeaa. Ensimmäisinä viikkoina tuskin uskalsin ovesta ulos, alkoholi tuntui liittyvän kaikkeen. Silloin tällöin uskalsin kertoa jollekin, että mä lopetin juomisen. Sitten ne kysyi, että mihin asti. Useimmiten join baarissa vain jotain muuta mikä näytti alkoholilta, ettei tarvinnut vastata kysymyksiin. Baarimikot vittuilevat edelleen monessa paikassa, jos tilaa alkoholittoman. ”Ootsä raskaana?” ”Aiotko koko illan jaksaa näitä selvinpäin?” ”Kyllä sä vielä sorrut”. Suomen valtion slogan voisi olla, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Olen onneksi löytänyt Helsingistä muutamia todella ihania anniskeluravintoloita, joista saa värikkäitä ja maukkaita alkoholittomia drinkkejä.

Olen oppinut paljon itsestäni viimeisen vuoden aikana. Muistan nykyään enemmän asioita ja tunteita. Olen tehokas ja oikeasti läsnä. Voimahetkiä ovat ne kun joku onnittelee asiasta tai tapaan jonkun, joka kertoo lopettaneensa alkoholinkäytön monta vuotta sitten. En tuomitse tippaakaan niitä, jotka haluavat vetää perseöverit joka viikonloppu. Se on sikahauskaa ja toivoisin itsekin voivani tehdä niin. Ongelmani on vain se, että se ei jäisi viikonloppuun.

En missään nimessä tahdo, että viinat piilotettaisiin tupakan lailla tai ikärajoja nostettaisiin. Toivoisin vain, että tietoisuutta alkoholismista lisättäisiin ja ihmisiä rohkaistaisiin tunnistamaan milloin alkoholi ei sovi itselle. Kaikille alkoholittomuuskaan ei sovi ja toisille taas kaikki päihteet ovat sopimattomia. Suomen kieltohysteerisessä päihdepolitiikassa pitäisi ottaa huomioon, että eri ihmisille sopivat eri päihteet.

Perusmaanantai.

Pahinta juomattomuudessa on tieto siitä, että halu juoda ei lopu todennäköisesti ikinä. Lääkärit ovat kertoneet, että heillä on asiakkaita, jotka ovat olleet kymmenen vuotta juomatta ja silti tekee mieli. Joka päivä kaupassa kun ohittaa siiderihyllyt. Kun istuu yksin kahvilassa ja viini on tarjouksessa. Silloin, kun mehu maksaa baarissa enemmän kuin bisse.

Helsingin Rautatieaseman Asematunneliin avattiin tällä viikolla Suomen suurin tupakkakauppa, Feel. Sisään astuessa paikka muistuttaa enemmän tyylikästä kuntosalin aulaa, kuin nikotiinituotteita myyvää putiikkia. Kauppa huokuu jotain uutta ja erilaista. Tiskin takana pauhaa kahvikone ja liikkeen toisessa päädyssä näkyy olevan myynnissä Battery-energiajuomaa. Suklaata ja karkkiakin löytyy.

Amerikassa on käytössä siellä kaikille tuttu tupakan ”itsevalmistus”. Feel tuo tämän tavan ensimmäisenä Eurooppaan. Tupakat myydään tyhjinä kartongeissa, ja ne täytetään koneellisesti oston jälkeen tupakalla. Tämä kauppa myy kartongin kessua eli 200 tupakkaa alle 30 euron hintaan. Tupakoiden täyttämiseen menee liikkeessä kuutisen minuuttia. Maku on sama kuin malluaskissa, mutta hinta putoaa Viron tasolle.

Vesipiipun eli hookahin ystäville on tarjolla kiinnostava vaihtoehto perinteiselle makutupakalle, täysin nikotiinittomat makukivet. Shiazo-kiviä käytetään samalla tavalla kuin makutupakkaa, tavara pesään, folioon reikiä ja hiili päälle. Kivet höyrystyvät kuumuudesta ja niistä lähtee makua. Nämä ovat vieläpä uudelleenkäytettäviä. Feel myy erimakuisia nesteitä kivirasian täyttöä varten. Kiviä saa ostettua monissa eri mauissa, kuten minttu, suklaa, banaani, omena ja mustikka.

Kannattaa nauttia tästä hienosta uudesta palvelusta, ennen kuin kukkahattutädit keksivät jotakin sen kieltämiseksi. Tupakkalain mukaan Suomessa ei saa mainostaa tupakan hintaa tai tarjouksia, joten laita viidakkorumpu soimaan ja kerro kavereillesi, mistä saa Suomen halvinta röökiä! Tykkää Feelistä Facebookissa, niin saat tietää ensimmäisten joukossa, mitä kaikkea jännittävää on vielä tulossa.

Atena Kustannus julkaisi tänään kirjan Ei kenenkään äiti – kertomuksia lapsettomuudesta (toim. Hanna Parviainen). Olen itse biologisista syistä tahattomasti lapseton ja olen siksi mukana tässä kirjassa kertomassa oman tarinani lapsettomuudesta. Kirja kertoo lapsettomuudesta rehellisesti ja suoraan, siksi sitä on jopa kivuliasta lukea.

Minun lapsettomuuteni on hieman erilaista, sillä minulle ei annettu edes mahdollisuutta yrittää. En elä vakituisessa parisuhteessa enkä ole koskaan ehtinyt miettiä kenenkään toisen ihmisen kanssa perheen perustamista. Olen syntynyt kokonaan ilman kohtua, jonka takia en voi lisääntyä. Sain tietää harvinaisesta MRKH-syndroomastani 16-vuotiaana, ensimmäisen gynekologikäynnin yhteydessä.

Lapsettomuudesta kärsii Suomessa joka viides pariskunta. Vaikka lapsettomuus koskettaa monia, aiheelle ei ole silti annettu kasvoja. Tämän kirjan tarkoitus on tuoda näkyviin jotakin hyvin yksityistä, vaiettua ja surullista elämän isoimmasta järkytyksestä.

Haluan kiittää minua vuosien varrella jaksaneita ja tukeneita ihmisiä. Lapsettomuuden kokeminen on rankkaa varsinkin nuorena ihmisenä ja sen tuoma tuska ei pääty koskaan. Tulen olemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana entistäkin rasittavampi ja rakastettavampi kuin olen näinä vuosina ollut. Ystävien ja muiden läheisteni avulla olen oppinut, että elämästä voi nauttia täysillä näistäkin lähtökohdista.

Toivon, että kirjoitukseni tavoittaa niitä muutamia tyttöjä, joilla diagnosoidaan vuosittain kohdun puuttuminen. Kokemus on traumaattinen ja siitä on mahdotonta selvitä yksin. Aiheesta on saatavilla hyvin vähän tietoa ja siksi siitä on vielä vaikeampi puhua kenellekään. Kirjassa on myös mukana muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen sekä entinen SDP:n kansanedustaja, lapsettomien yhdistyksen Simpukka ry:n puheenjohtaja ja Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Satu Taiveaho.