Kohta on taas marraskuu. Minulla on ollut erittäin tapahtumarikas syksy! Kiitos paljon ensinnäkin kaikille lukijoille, tykkääjille ja tukijoille. Aloitin seksikolumnistin hommat Citylle viime kuussa ja sen takia tänne kirjoittelu on huomattavasti vähentynyt. Tulevaisuudessa aion pitää huolen, että julkaisen täällä ainakin yhden artikkelin kuukaudessa. Oma blogi on kuitenkin se kaikista vapain julkaisualusta ja päässäni saattaa välähtää ehkä jotakin ei-seksiin liittyvääkin joskus.
City.fi:ssä blogaan viikon välein seksistä. Kirjoituksia ilmestyy ihan laidasta laitaan, aihe on niin loputtoman laaja. Saatte lukea henkilökohtaisia fantasioitani, pornoon ja parinmuodostukseen liittyviä asioita. Kirjoitan aivan kaikesta, enkä aio ajatella mikä on sopivaa ja mikä ei. Kun aloitin tämän blogin ylläpitämisen, tiesin, että mahdollisuudet työelämässäni saattavat rajoittua merkittävästi. Siispä ei ole enää mitään syytä olla sanomatta ikäviäkin ja kummallisia asioita ääneen.
Olen myös työskennellyt kuntavaalikampanjoinnin parissa hyvin tiiviisti. Kuulun Lilja Tammisen tukiryhmään. Tamminen on Vihreiden ehdokas Helsingissä, numerolla 1023. Järjestin Liljalle upeat vaalijuhlat Cafe Mascotissa ja lupaan järjestää toiset bileet, kun hän pääsee valtuustoon. Minun Helsingissäni on tärkeää erityisesti huomion kiinnittäminen parempaan kaupunkisuunnitteluun. Helsinkiin muuttaa seuraavien vuosien aikana lähes puoli miljoonaa ihmistä, eivätkä he mahdu tänne millään, ellei oikeita päätöksiä tehdä.
Otan vastaan muitakin työtehtäviä ja vierailen mielelläni erilaisissa tapahtumissa. Minulle voi lähettää kutsuja tilaisuuksiin ja arvostelukappaleita tuotteista. Työksi teen esimerkiksi kirjoittamista, juontamista ja ohjaustöitä. Minuun voi ottaa yhteyttä sivun yläreunasta löytyvien nappien kautta ja suora sähköpostiosoitteeni on [email protected] Viestiä voi lähettää myös ihan muuten vain, uusiin ihmisiin on aina miellyttävää tutustua. Suhteellista.org Bloglovinissa.

Blogisi lukaiseminen läpi päivän mittaan oli yks parhaista anneista joita kahden viikon lomalta on tähän mennessä saanut. Joka sivulla kurkistava blondi kuva oikeassa reunassa kummalla tavalla houkuttelee ottamaan yhteyttä. Tuntematta lainkaan olet jo todella kiehtova ihminen.