Mitä ihmisen pitää tehdä jos unohtaa kotinsa avaimet sisään? Minulle kävi perjantaina näin. Yleensä olen neuroottisen tarkka avaimista enkä tajua miten tällainen kämmi on edes mahdollinen. Tullessani takaisin tuijottelin jonkin aikaa alaovea ja soitin sitten taloyhtiön numeroon. Ovenavausmaksu viikonloppuisin 50 euroa. Mitä vittua! Mulla on tilillä kolme euroa enkä edes tiedä koska sitä tulee lisää. Ennen vanhaan samassa rapussa asuva talonmies olisi tullut avaamaan ilmaiseksi kun olisi vähän itkustanut. Pyh, ei auttanut tälle herra puhelinvaihteenohjaajalle minkäänlainen ulvonta auki jääneestä kaasuhanasta.

Haettuani ensin lohdutuslonkeron ylikalliista lähikaupastani istuin porrastasanteelle miettimään mitä seuraavaksi tekisin. En todellakaan maksaisi viittä kymppiä oven avauksesta vaikka rahaa olisikin. Isäni laittoi vielä kannustavan tekstiviestin, josta tuli heti paljon parempi mieli: ”Tuo on sitä aikuisten maailmaa, tervetuloa”.

1. Naapurin ikkunan kautta omasta ikkunasta sisään. Kämppikseni on jo  muutaman kerran taiteillut ikkunalaudalla kännissä omasta ikkunastaan olohuoneen ikkunasta sisään ja hyvin näytti sujuvan, miksei minultakin. Harmi että naapuri ei avannut kun pimpotin ovikelloa.
2. Kiipeä vesikourua pitkin. No ei luultavasti kestäisi, en lähtenyt yrittämään.
3. Hanki tikkaat. Tietenkään kaveri,  jolta näitä pyysin ei ole ajokunnossa ikinä.
4. Soita kämppikselle että se ajaa mökiltänsä avaamaan.

No lähdin kaikessa ärtymyksessäni ja masentuneisuudessani katsastamaan Alppipuiston kansanjuhlan, en jaksanut ajatella avain asiaa sen enempää. Päädyin siis ratkaisuun numero 5. Pikakänni päälle euforiavodkalla ja Uutta Fantasiaa bailaamaan. Soittaa suomalaista mielettömän hyväntuulista elektropoppia, kannattaa kokeilla.

Koko viikonlopun loisimisen, kodittomuuden ja rahattomuuden jälkeen, rakas kämppikseni lupautui ajamaan 100 kilometrin päästä avaamaan oven minulle. Saan puhtaita (omia) vaatteita ja kännykän lataukseen. Huomenna on nimittäin tämän sosiaalikiipijän ensimmäinen työpäivä! Jipii.

Sukupuolitautipoliklinikalla asioiminen on ehdottomasti vielä suurempaa lystiä, kuin joka kuukautinen paikallisessa sosiaalitoimistossa vierailu. Poliklinikan odotushuone on yleensä tupaten täynnä, vieri viereen ahdettuja mauttoman värisiä penkkejä. Kukaan ei puhu mitään, lukuun ottamatta niitä muutamaa pariskuntaa jotka kysyvät hermostuneesti naurahtaen toisiltaan päivämäärää esitietolomakkeeseen. Peittelin nauruani lukemani kirjan taakse kun sisään astui arviolta 160-senttinen tyttö pienissä shortseissa ja topissa, isot mustat aurinkolasit silmillään. Tyttö kipitti kymmenen sentin koroissaan odotustilan viimeisimpään nurkkaan, edelleen aurinkolasit silmillään. Hän ei missään vaiheessa ottanut niitä pois vaan istui ainakin 45 minuuttia ne päässään.

Kaikki tietävät odotustilassa miksi he ovat siellä. Ovessa lukee isoilla kirjaimilla sukupuolitautien poliklinikka, ei tänne ketään ole tullut näyttämään ontuvaa polveaan. Kuitenkin odotustilassa vallitsee käsin kosketeltava jännitys, ahdistus ja jopa häpeä. Toisia ei voi katsoa missään nimessä silmiin, tuijotellaan vain omiin polviin koko se odotusaika (joka on parhaimmillaan kolme tuntia). Ihmiset menivät lähestulkoon paniikkiin ja katsoivat minua paheksuvasti, kun kaverini soitti minulle kysyäkseen missä olen. Vastasin hänelle sen kummemmin häpeilemättä: ”Oon menos tautitesteihin, täs Meilahdes on tää mihin pääsee ilman ajanvarausta”. Ihan kuin olisi ollut jokin hyvin törkeä kirosana sanoa ääneen että joo, me kaikki ollaan harrastettu suojaamatonta seksiä ja siks me ollaan täällä.

Ennemmin ihmisten tulisi tajuta asia niin, että me pidetään itsestämme huolta. Olemme tietoisia seksitaudeista ja haluamme siksi varmistaa itsemme ja kumppanimme (tai kumppaneidemme) turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti testeissä ja vähintään heti ensimmäisen suojaamattoman seksikontaktin jälkeen. Älä koskaan luota lauseeseen ”ei mul oo mitään tauteja”, kun raahaat baarista sitä viimeistä epätoivon ruusua joka ei suostu käyttämään kondomia kanssasi.

Kaikki panee, jopa sun vanhemmat. Ymmärrän hyvin että seksi ja seksuaalisuus ovat monille intiimi asia, eikä niistä haluta puhua tai jakaa kokemuksia. Seksiin pitäisi kuitenkin suhtautua luonnollisena toimintana, jota melkein koko väestö harrastaa. Ei siis tule ahdistua siitä, että sukupuolitautipoliklinikalla on kanssasi samaan aikaan 25 muutakin jonottamassa testeihin. Voit olla huoleti, et ole ainoa joka tätä syntistä aktia harjoittaa partnerinsa kanssa.

”Sinun ja avopuolisonne Mikko Helstenin tulot huomioon ottaen..” Siis hetkinen, mistä lähtien avoliitto on ollut virallinen siviilisääty? Ja mistä lähtien minä olen ollut tuon rappiojuopon kanssa minkäänlaisessa muussa kuin siivoan jälkesi-suhteessa? Tämänkaltaisia kirjeitä olen saanut Kelasta jo useita, vaikka olen vastakirjoitellut niille yhtä monta takaisin. Ei, en nussi miespuolista kämppätoveriani, vaikka miten kovasti te, hyvä Kansaneläkelaitos sitä lisääntymisen hunajainen satama silmissänne kiiltäen toivoisittekin.

Tilanne on nyt jopa siinä pisteessä, että meidän pitää pyytää läheisiltämme raportteja suhteemme laadusta. Olenkin jo yhdeltä ystävältäni pyytänyt irstasta lesbonovellia märkien yksityiskohtien kera, jossa rakastelen häntä hellästi aamukasteessa. On siinä Kelan kukkahattutädillä posket punaisina ja illalla mietitään sängyssä että tekeekö jotkut oikeasti noin. Olen lähes valmis jopa rekisteröimään parisuhteen tämän ystävän kanssa, jotta saataisiin kunnolla lisää bensaa liekkeihin. Kysyin asiasta jo kertaalleen Kelasta että mitä jos tällainen olisi tilanne, eivätkä he osanneet vastata. Kämppiksestäni taas löytyy kirjallisena todistus eräistäkin pirskeistä, joissa hän kiihkeästi tunki kieltään yhden nimeltä mainitsemattoman miespuolisen henkilön kurkkuun. Mainittakoon vielä Mikon naismenestyksen turvaamiseksi että hän on hetero. Minusta meidän kummankaan sukupuolielämän ei tulisi kuulua pahemmin Kelalle, varsinkaan kun se ei tapahdu keskenämme.

Ei tämä asia muuten niin paljon kiinnostaisi, jos me molemmat opiskelisimme tai olisimme työttömiä, koska silloinhan tuet kilahtelisivat nätisti tileillemme sen kummemmin kyselemättä. Tykkään kuitenkin asunnostamme ja sen sijainnista sen verran paljon, että en ole muuttamassa jonnekin Itä-Helsinkiin koirankopin kokoiseen yksiöön. Asiahan on siis Kelan mukaan niin että avopuolisoiden tulot katsotaan yhteisiksi.

Monet ovat varmasti törmänneet samaan tai samantyyppiseen ongelmaan hakiessaan tukia Kelasta, esimerkiksi asumistukea tai työmarkkinatukea. Siellä ne edelleen meinaavat, että mies ja nainen automaattisesti himoitsevat toisiaan eivätkä voi elää rinnakkaiseloa seksittömästi. Tietenkin sama toimii toisinpäin, homoparit noin vaan käyttelevät meidän sosiaalietuuksia väärin ja harrastavat kiihkeää anaalipenetraatiota läpi kaiket yöt. Homot saa taas kaiken, epistä!

Sanoi äitini nähdessään minut yhdeksännen luokan näytelmässä esittämässä hieman kyseenalaisia mielenkiinnon kohteita omaavaa miespuolista kemian opettajaa. Niinpä niin. Sukupuolella ei ole ollut minulle, eikä vanhemmilleni missään elämän vaiheessani mitään väliä. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuolesta riippumatta noin oletusarvoisesti. Minua ei ole kasvatettu sukupuolinormeihin, eikä minulle ole annettu selkeitä sukupuoliroolimalleja. Veljestäni kasvoi tämän vuoksi ehkä hiukan liian persumainen ydinperheduunarijätkä, mutta minä juoksin jo varhaisessa vaiheessa kirkuen sinne toiseen ääripäähän, jossa ei ole sukupuolirooleja.

Sillä ei ole kuitenkaan väliä, millaisilla leluilla leikin pienenä tai minkävärisiä vaatteita minulla oli, koska noista vedetyt johtopäätökset ovat vain ihmisten päähänpinttymiä. Isäni ei tee koskaan ruokaa, mutta hän siivosi aina kotona. Äiti määräsi meille kotiintuloajat ja hän oli lähestulkoon pesäpallomailan kanssa vastassa, kun poliisit olivat soittaneet minun tuhonneen luokkakavereiden pyöriä muutaman kappaleen koulupäivän jälkeen. Kun vanhempani näkivät minun pussailevan tienristeyksessä ensimmäistä tyttöystävääni, kaksi kysymystä, jotka he kysyivät kotiin saapuessani olivat kuka se pörröpää oli ja koska sä tuot sen näytille. Minulle ja vanhemmilleni on vain parisuhteita, ei hetero- tai homosuhteita.

Minä valitsin nuorempana kouluun lähtiessäni joka päivä, mitä sukupuolta toteutan. Luonteeni ei välttämättä muuttunut radikaalisti, tietenkin kiinnostuksenkohteet (seksuaaliset että muutkin) saattoivat vaihdella sen mukaan koinko päivän maskuliiniseksi vai femiiniseksi. Ulkonäön muutin joka päivä. Opettajat kyselivät usein, että miten äitini päästää minut kouluun sen ja sen näköisenä. Huomasin hyvin nopeasti että ihmisiä hämmentää, jos rintani häviävät toisena päivänä ja toisena päivänä ne ovat esillä ihonmyötäisessä topissa.

Ei ole olemassa miesten tai naisten töitä, on olemassa vain töitä, joissa eri yksilöt menestyvät paremmin. Ihmisten ei tulisi tuijottaa fanaattisesti tilastoja, joiden mukaan esimerkiksi pörssiyhtiöissä on johdossa vain miehiä. Ihan sama. Oikeasti. Ihan sama. Olkoonkin että niiden tyyppien, jotka johtavat pörssiyhtiöitä housuissa on jotain ulokkeenomaista, silti he tekevät työnsä parhaiten. Eivät he muuten olisi niissä duuneissa. Naisia on paljon hoitoalalla, joo. Mutta on siellä miehiäkin. Hoitoalalle suuntautuvat ihmiset jotka pitävät auttamisesta, ovat empaattisia ja ihmisrakkaita. No noita ominaisuuksia löytyy kyllä ihan molemmista sukupuolista, on yleinen stereotypia mikä tahansa.

En pidä kaksijakoisesta sukupuolijärjestelmästä. Se ei vain yksinkertaisesti päde suurimpaan osaan ihmisistä. Jokaisessa meissä on femiinisiä että maskuliinisia puolia. Minä olen androgyyni, transgender, sukupuoleton, whatever. En jaksa tai halua määritellä. Ihmiset rakastuvat minuun persoonani ja luonteeni takia, eivätkä he minun kanssa ollessaan ajattele sukupuolta.